Olen väistellyt varjoani, soittanut haudalla musiikkia. Olen käynyt juttelemassa ammattiauttajalle, joka kanssani nyhtää pöydältä nenäliinoja. Otan reippaan roolin ja uskottelen terapeutille pärjääväni. Kuin koira veräjästä karkaan tilanteesta keksimällä taiteen, sen voimalla tästä selvitään. Totta tuokin, olenhan pari vuotta aiemmin löytänyt maalaamisen, mutta herran tähden, tajuaahan kuka vain, että tästä ei nyt naamatauluja sutimalla selviä. Tämä painajaismainen kamala on vain lusittava läpi, eikä tässä kohtaa ole hajuakaan että miten tai missä. "Missä" hahmottuu aika nopeasti, Hanko kutistuu pienestä kaupungista pikkiriikkiseksi, jossa minun on hankala hengittää. Maitohyllyllä on helvetillistä vastata puolitutulle että miksi niin iloinen poika päättää päivänsä. Vastaukseni on vakio -En tiedä. Opiskelen edelleen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Teen asiakkailleni harjoitusvalmennuksia, saaden ajatukset hetkeksi pois omasta elämästäni. Ihmettelen miten onnistun, mutta opettaja Iinan ja kurssikavereiden sydänlämpöisen tuen avulla onnistun ja valmistun.
Tahdomme muuttaa, Espanjaan. Jerry pääsee omasta ulottuvuudesta kiinni kylkiluihini, tänne pohjolaan, mutta uskon että Espanjassa olisi minun vähän helpompi hengittää, kuin Hangossa. Löydän helposti ja vaivattomasti meille kauniin pienen talon, Alhaurin El Grandesta, kymmenisen kilometriä Jerryn kylästä, Mijas Pueblosta. Tunteitteni tasoristeyksessä kolaroi kaiken keskellä vilpitön ilo sekä murskaavan lohduton suru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti