Toukokuu 2018

 Kaksi matkalaukullista tavaraa pakattuna, yhteensä neljäkymmentä kiloa. Kymmenen kiloa käsimatkatavaraa. Lentoyhtiön sääntöjen ja sakon pelossa teen vaikeita päätöksiä. Otanko tähän kyytiin Jerryn punaiset Adidas tossut, jotka sai tyttöystävältään joululahjaksi. Jätänkö myöhäisempään muuttokuormaan silitysraudan vai poikani kahvikoneen. Taittelin taideteoksen ympärille suojapaperia, taulun jonka Jerry maalasi meidän siellä ollessamme, esitteli että puiden latvoissa on sitten tupakan tuhkaa. Kuuden päivän päästä lähden, tarkkaan punnitun viidenkymmenen kilon kanssa. Kuuden päivän päässä minua odottaa uusi arki, uudessa maassa. Tytär ja mies tulee perässä. 

Makasin tänään rinta paljaana kirurgin pöydällä.Leikkaavan lääkärin mielestä rinnasta löytynyt hyvälaatuinen kasvain näyttää edelleen hyvälaatuiselta, mutta ei voi luvata. Patologi lupaa. Toimenpiteen jälkeen kuljen kaupungilla ja koen liikaa. Liikaa ihmisiä, liian monta Jerryn näköistä, oloista, ikäistä. Liian monta tutun merkkistä, linttaan astuttua kenkää, liikuttavaa pillikinttuista lökäpöksyä. Haukon mielessäni autiota saarta, erakkomökkiä sekä hiljaisuutta. Aurinkoinen, elämäniloinen kaupungin syke vain itkettää, koska tämä jää Jerryltä näkemättä ja kokematta. 

Kunniakirja

 Keksin konmarittamisen ennenkuin Marie Kondo osasi ottaa askeltakaan. Saan kummaa mielihyvää siivoamisen siitä vaiheesta kun ylimääräinen roina löytää uuden kodin, kirpputorin tai roskakorin. Rojuraivauksen jälkeen minulla on edelleen tallella Jerryn tekemät taideteokset ja käsityöt, ensimmäinen peitto ja pehmoleluista rakkaimmat. Ja kunniakirja

Kunniakirja

"Äiti tekee ruokaa ja siivoaa ja hankkii rahaa ja maksaa mulle velat. Päästää kaverille ja pesee pyykit ja komentaa ja ostaa vaatteita ja komentaa vähän lisää ja vie matkalle ja kestää tyhmät temput ja järjestää synttäreitä ja peittelee ja keksii tekemistä ja ostaa lahjoja ja huolehtii ja kaikkee..."

-Jerry-

 

 

Kamala kevät

 Olen väistellyt varjoani, soittanut haudalla musiikkia. Olen käynyt juttelemassa ammattiauttajalle, joka kanssani nyhtää pöydältä nenäliinoja. Otan reippaan roolin ja uskottelen terapeutille pärjääväni. Kuin koira veräjästä karkaan tilanteesta keksimällä taiteen, sen voimalla tästä selvitään. Totta tuokin, olenhan pari vuotta aiemmin löytänyt maalaamisen, mutta herran tähden, tajuaahan kuka vain, että tästä ei nyt naamatauluja sutimalla selviä. Tämä painajaismainen kamala on vain lusittava läpi, eikä tässä kohtaa ole hajuakaan että miten tai missä. "Missä" hahmottuu aika nopeasti, Hanko kutistuu pienestä kaupungista pikkiriikkiseksi, jossa minun on hankala hengittää. Maitohyllyllä on helvetillistä vastata puolitutulle että miksi niin iloinen poika päättää päivänsä. Vastaukseni on vakio -En tiedä. Opiskelen edelleen ratkaisukeskeiseksi valmentajaksi. Teen asiakkailleni harjoitusvalmennuksia, saaden ajatukset hetkeksi pois omasta elämästäni. Ihmettelen miten onnistun, mutta opettaja Iinan ja kurssikavereiden sydänlämpöisen tuen avulla onnistun ja valmistun. 

Tahdomme muuttaa, Espanjaan. Jerry pääsee omasta ulottuvuudesta kiinni kylkiluihini, tänne pohjolaan, mutta uskon että Espanjassa olisi minun vähän helpompi hengittää, kuin Hangossa. Löydän helposti ja vaivattomasti meille kauniin pienen talon, Alhaurin El Grandesta, kymmenisen kilometriä Jerryn kylästä, Mijas Pueblosta. Tunteitteni tasoristeyksessä kolaroi kaiken keskellä vilpitön ilo sekä murskaavan lohduton suru.

             

Pullapoika

Jerry rakasti pullaa, sai pienenä poikana synttärilahjaksi lahjakortin, jolla sai isolla rahalla pelkkää pullaa. Taisi kavuta lahjojen ykköseksi. Vuosia myöhemmin Jerryn opiskellessa kokiksi, tämä asui isänsä luona Hyvinkäällä. Minä hoidin tuolloin Hangon kävelykadun kahvilaa. Kahvila oli sesonkiluonteisesti auki, aikaisesta keväästä jouluun. Kun minua pyydettiin toistamiseen ottamaan koppia kahvilasta, asetin ehtoja. Kahvilalle uusi nimi Cafe Virtaska, uusi sisustus, avaimet käteen ajoissa, jotta ehtisin valita uuden laminaattilattian ja kesätyöntekijäksi Jerryn. Vaikka egoni oli kuin onnellisella kahvilan omistajalla, minulla oli esimies, Jussi, Virtasen leipomon johtaja joka halusi haastatella tulevaa työntekijää. Jussi otti tiukan roolin ja kovisteli tulevaa pullamyyjää niin että minullakin nousi hiki hiusrajaan. Vannotin että vastuu on loppupelissä minulla, kahvilan ovi avautuu asiakkaille kello kahdeksan, saapuva kuorma puretaan ripeästi ja tiskin takana seisoo aina iloinen ja asiantunteva tyyppi. Lähtöä tehdessämme kättelimme kohteliaasti. Jerryn kääntyessä ympäri, tämän selässä luki pikkukoiran kokoisin kirjaimin "FUCKING SOCIETY"

Olin vuokrannut kahvilan yläkerrasta huoneiston ties millä verukkeella, ehkä työhuoneen, sillä toimin tuolloin myös hierojana. Tilaa oli ja huoneita riittävästi, joten Jerry otti osan valtakunnasta käyttöönsä. Tämä tuntui hyvältä, olisipa pojalla lyhyt matka töihin, vain puurappusia pitkin alakertaan ja ajoissa paikalla. Paitsi että harvoin oli. Tajusin melko nopeasti että minä tulisin jatkossakin hoitamaan aamuvuoron avaamiset. Saatuani herran herätettyä yläkerrasta hommiin, tämä hoiti kaiken suvereenisti, sujuvasti lateli nakkipiilojen ja kampaviinereiden sisällysluetteloa, hurmaten samalla rouvat korvasta korvaan hymyillen. Kerran kapusin yläkertaa ja havahduin palohälyttimien piippaukseen ja savun hajuun. Avasin oven - Mitä helvettiä täällä tapahtuu? Käry tuli uunista, jossa oli mustaksi hiiltynyt pannukakku. Seisoin sängyn äärellä ja karjuin pikku kokin hereille, joka oli nukahtanut kesken kaiken. 

Nyt tuo muisto naurattaa ja itkettää. Jerryn sisko Fiona leipoo työkseen pullaa, sattumaako?

    

   

Surun aalto ja elämännälkä

Surullani ei ole sääntökirjaa, ei ohjetta eikä opusta jonka mukaan edetä. On vain primitiivinen yritys selviytyä, pysyä hengissä. Kun mieli vetää maitohapolle, se tuo tullessaan pelottavan aallon. Se paiskaa ilmat keuhkoista, huohottaa korvaan - Tämä ei ole totta, tämä ei ole totta ja kun tajuaa että on, tahtoisi käsiinsä vain sen valmiiksi ladatun aseen. Surusta ja riipivästä ikävästä huolimatta olen edelleen elossa. Haistelen Jerryn lempilätsää ja tunnen miten sydämeni kiertyy korkkiruuville. Nukun Ruttu-koiran kanssa, jonka sankari sai 1-vuotislahjaksi ja pohdin, raaskinko pistää reissussa rähjääntynyttä, haisevaa koiraa pesukoneeseen vai tuuletanko vain?

Ruokin rakkautta ja muistelen ensikohtaamista Jerryn kanssa. Olin tunteja karjunut oksitosiinipäissäni Porvoon aluesairaalan synnytyssalissa ja pelästyttänyt huudollani käytävällä olleen pikkuveljeni joka lähti karkkiostoksille. Minä lähdin leikkaussaliin. Rauhoitettuna ja puudutettuna kuuntelin leikkaavien lääkäreiden jutustelua - Oottekste nähneet sen Tom Cruisen 4th of July leffan? Se tulee tänään. Niin tuli Jerrykin, heinäkuun neljäntenä, vuonna 1997.

Kun minua onnesta puhkuvaa äitiä kärrättiin leikkaussaalista ulos, kuulin oudon äänen ja kysyin             - Mikä se oli? Hoitaja vastasi hymyillen - Henget puhuvat. Ääni oli minusta lähtenyt pieru. 

  

  

Maaliskuun muistotilaisuus

 Maija pappi, Jerrynkin lemppari, toimitti muistotilaisuuden mustissa stilettikoroissaan. Adagio uruilla alkuun, mahtipontisuus rytmitti sydänkäyrääni. Olin tietoinen ympäristöstä, tuijotin kappelin ikkunoiden heijastumia seinällä ja pohdin ehtiikö Jerry piippupapan kanssa mukaan, vai jäivätkö syömään Hangon terveellistä sokeria suoraan pussista, grillaamaan makkaraa liekinheittimellä tai polttamaan piippua. Olin huolissani niiskuttavista ihmisistä ja Jerryn kummitädillä oli vielä synttärit. Soitin kaiuttimesta Johanna Kurkelan "Prinsessalle" kappaleen jännittäen että keskeyttääkö Jerry kappaleen, koska joku prinsessa.

 "Yötä vasten vaikka lähdet, jatka vain vaikka on, se suuri suunnaton. Kohti valkeata rantaa, laivaan mun laulujen, sä kuljet tietäen, ettet pelkää pimeää, siel on monta kynttilää. Ja viimein sun matkaan ei pääse saattajatkaan..."

Minäkin olin korkeimmissa koroissa mitä kaapeistani löysin, selvisin silti kappelista hautapaikalle. Minusta otettu valokuva, jossa lapioin hiekkaa uurnasi päälle, painaa tuhat kiloa. 

Kahvittelupaikaksi olin varannut vaaleanpunaisen Villa Antonin, tietämättäni että Jerry oli kavereiden mukaan kävellyt joskus kyseisen villan ohi ja miettinyt -Miltähän tuolla näyttää? 

Illaksi ajoimme porukalla Hangosta Turkuun, Jerryn ystävien keikalle. Kun Jerrylle osoitettu kappale soi, olin varma että hän on kanssamme samassa kuppilassa. 

 

   

Malaga

 Oleminen on painavan raskasta. Toivon herääväni tästä helvetistä. Itken tauotta, en sovi lentokoneen keskipenkille, erotun muista kyyneleitteni kanssa ja soimaan itseäni, etten tilannut takapenkin paikkaa. Onneksi osaan itkeä hiljaa. Sumppu on käytävän toisella puolella valppaana tarttumaan kädestäni kiinni, juuri oikeaan aikaan. Kaivan laukusta muistikirjan ja kynän kirjoittaakseni tunteita ylös, mutta ei siitä tule mitään. Tyhjä paperi vain kastuu. 

Olemme hakemassa poikaani kotiin, Espanjasta suomeen. Majoitumme Jerrylle tärkeitten ihmisten luo. Nämä ihmiset muuttuvat minullekin tärkeiksi, Antti ja Silja. Me kaikki olemme saman kamalan äärellä. Antti ja Silja ovat olleet Jerrylle kuin varavanhempia, ja nyt minä taannun tarhanaperoksi, jota pitää kädestä pitäen ohjata eteenpäin. En tiedä mitä tekisin ilman heitä, tai Dille koiraa jonka turkkiin saan upottaa itkuni.  

Käytännön asiat sujuvat kauniisti, arvokkaasti ja ajallaan. Espanjalaisesta mañana mentaliteetista ei voi puhua.  Oven eteen ajaa auto, mies mustassa puvussaan ojentaa minulle tummansinisen samettipussin, jossa on tuhkauurna. Siinä on Jerry. Hän ottaa osaa ja lipuu tyylikkäästi pois. Minä kuljen uurna kainalossa ympäri asuntoa ja jätän sen välillä keskelle ruokapöytää, jotta voimme kaikki vuorollamme sanoa pari valittua sanaa. Kotikyläsi Mijas Pueblon kyljestä, Mijas vuoren rinteeltä, lempipaikaltasi sirottelemme osan tuhkastasi tuuleen.

 Matkaamme suomeen. Lentokenttä on täynnä hilpeitä lomalaisia, tuijotamme heitä vaitonaisina ja jotenkin epäuskoisena. Kaksi maailmaa kohtaa, ja kohta minulle tulee vessahätä. Nappaan tuolilta tutun samettipussukan ja sanon - Nyt sä Jerry pääset naisten vessaan. 

   

Mitä äidin poika tekee täällä?

 Astelin kohti arkkua ja parahdin- Mitä äidin poika tekee täällä?  Silitin ja pussailin viilenneitä kasvojasi. Tunsin että sielusi oli jo lähtenyt, mutta siinä sinä kuitenkin olit. Täydellinen, kaunis, rakas poikani.    Halusin muistaa tämän hetken, tatuoida itseeni muistijäljen. Halusin ikuistaa itseeni miltä pehmeä poskesi tuntuu, miltä karhea kaljun hiusraja. Silitin päätäsi varoen, sillä sinulla oli korvasta korvaan arpi, josta olisin halunnut puhaltaa pipin pois.

Kappeli oli kaunis, arkun päädyssä valvoi Neitsyt Maria, arkku jossa makasit oli verhoiltu viininpunaisella kankaalla ja kultaisella reunanauhalla.Työpaikaltasi lähettivät kolme valkoista kallaa, jotka asetimme rintasi päälle. 

Olisipa tämä ollut ote pahimmasta painajaisesta, mutta ei ollut. Tälle matkalle minut paiskattiin sinä yönä kun isäsi herätti minut puhelulla -Jerry on tappanut itsensä.

Yövyin opiskelujen takia tuolloin kaverin asunnolla, Helsingin Lauttasaaressa. Suru-uutisen saatuani aloin systemaattisesti tiskamaan, petaamaan ja keräämään tavaroitani kasaan, samalla huohottaen kuin haavoittunut eläin. Halusin heti päästä perheeni luo, enkä kyseenalaistanut hetkeäkään, ettenkö lähtisi ajamaan kotia kohti autolla. Jokin vaisto pisti minut soittamaan hätäkeskukseen, josta sain paluuviestillä numeroita, joihin ottaa ensitilassa yhteyttä. Ääni puhelimessa kielsi minua ajamasta, mutten välittänyt.

Ratin takana huusin alkukantaista ääntä, kiljuntaa, karjuntaa, raivoa. Jotain saatanan synkkää. Tammisaaren kohdalla, ymmärsin kaartaa sairaalalle. Pysäköin auton parkkipaikalle ja soitin päivystyksen ovikelloa. Kysyvän näköinen vartija avasi oven                                                                      -Mun poika on tappanut itsensä. Voinko odottaa täällä kyytiä kotiin?